perjantai, 16 tammikuu 2015 00:00

Luomupaprika-pastasalaatti

Arvostele tätä artikkelia
(6 ääntä)

Paprika-pastasalaatti on eräs omista lempiruuistani. Se sopii niin juhliin, perheelle sunnuntaiateriaksi kuin leffan kanssa lohturuuaksi. Salaatti toimii yhtä hyvin pääruokana kuin lisäkkeenäkin. Meillä tätä herkkua löytyy sekä joulupöydästä että iltapalana. Olen joskus syönyt koko satsin ”vahingossa” kerralla (tai no, yhden illan aikana), kun en osannut lopettaa. Ystäväni nimesikin tämän ruuan ähkymössyksi, koska tätä on pakko ottaa vielä vähän lisää, vaikka vatsa olisi kuinka täynnä.

 

Salaatti on helppo valmistaa ja kaikki ainekset on mahdollista saada luomuna. Koska paprikat paahdetaan uunissa, tähän voi hyvin käyttää jo hieman pehmenneitä paprikoita, jotka ovat usein jopa hieman makeampia kuin juuri kypsyneet. Salaatti on parhaimmillaan, kun se on maustunut muutaman tunnin. Sen voi hyvin tehdä etukäteen valmiiksi vaikka jo edellisenä päivänä ja seuraavana vain viimeistellä ja nostaa pöytään. Mikäli sinulla on vain kuivattuja yrttejä, kannattaa kastike tehdä etukäteen, jotta se ehtii maustua kunnolla. Voit käyttää myös LaSelvan basilikapestoa kastikkeen maustamiseen, mikäli luomuyrttejä ei ole saatavilla.

 

Valmistusaika on noin 40 minuuttia.

Luomupaprika-pastasalaatti

2 punaista luomupaprikaa

1 keltainen luomupaprika

6-8 luomutomaattia

1 luomupunasipuli

225 g täysjyväluomupastaa (esim. LaSelvan pennepasta)

1⁄2-1 dl luomulaatuisia auringonkukansiemeniä

180 g luomufetajuustoa

n. 1 dl luomuoliiveja (esim. LaSelva)

 

Salaatinkastike

6 rkl luomuoliiviöljyä

2 rkl luomuvalkoviinietikkaa

2-3 luomuvalkosipulin kynttä

6 luomubasilikan lehteä

8-12 luomumintun tai 6 luomupiparmintun lehteä

luomumustapippuria

vuori- tai merisuolaa

 

  • Puolita paprikat ja poista sisus. Laita kuumaan uuniin (250 °C) paahtumaan grillivastuksen alle kuori ylöspäin, kunnes pinta on ruskea ja paprika hieman pehmennyt. Halutessasi voit poistaa paahdetuista paprikoista kuoren, joten ne saavat paahtua melko tummaksi.
  • Keitä pasta ohjeen mukaan.
  • Valitse tarpeeksi syvä ja suuri kulho, jotta salaattia voi sekoittaa kunnolla.
  • Valmista salaatinkastike tarjoilukulhon pohjalle.
  • Paloittele punasipuli ja tomaatit kulhoon.
  • Paloittele paprikat melko suuriksi suikaleiksi.
  • Lisää jäähdytetty pasta ja paprikat salaattiin. Sekoita hyvin ja jätä maustumaan hetkeksi (tai pidemmäksi aikaa, sillä siitä maku vaan paranee). Sekoita välillä.
  • Paahda auringonkukansiemenet kuumalla kuivalla pannulla. Lisää siemeniin ripaus vuori- tai merisuolaa.
  • Lisää salaatin päälle oliivit, fetajuusto ja paahdetut auringonkukansiemenet juuri ennen tarjoilua.
  • Nauti!
Luettu 3937 kertaa