keskiviikko, 05 marraskuu 2014 00:00

Onko luomuruoka terveellisempää?

Voidaanko luomuruokaa pitää terveellisenä ja turvallisena – luonnollisena vaihtoehtona verrattuna ns. tavalliseen ruokaan? Onko luomun tuotanto eettistä ja ekologista? Aiheesta on liikkeellä paljon väärääkin tietoa, joten ensin on tärkeää määritellä mitä luomu todella on ja vasta sitten voimme vetää johtopäätöksiä sen terveellisyydestä.

Mitä luomu todella on?

Luomu on luonnonmukaisesti viljelty tai kasvatettu. Luonnonmukaisessa viljelyssä esimerkiksi tuotantoketjun on perustuttava luonnonmukaisiin ja ympäristöä säästäviin valintoihin. Tuotantotavan on ulotuttava pellolta valmiisiin elintarvikkeisiin, joita sitten ostamme kaupan hyllyiltä. Esimerkkeinä luomutuotteista ovat vilja, marjat, kasvikset, liha, kestävän kalastuksen kala, maito, kananmunat. Näitä raaka-aineita myydään sellaisenaan ja/tai niistä valmistetaan jalostettuja elintarvikkeita, kuten leipää, juustoa, makkaraa, liha- ja kalasäilykkeitä, lastenruokaa. EU:n luomuasetuksen mukaan luomuna saa myydä vain tuotteita, joiden maatalousperäisistä raaka-aineesta vähintään 95 prosenttia on luonnonmukaisesti tuotettu. Luomutuotteen tunnistaa luomumerkistä. Virallisesti luomulla tarkoitetaan siis valvottua ja sovittuihin tuotantomenetelmiin sitoutunutta kasvinviljelyä, kotieläintuotantoa sekä elintarvikkeiden jalostusta ja markkinointia.

 

Luomutuotannon- ja viljelyn periaatteena on säilyttää luonto puhtaana ja elinvoimaisena

Oikeassa ja aidossa luomuviljelyssä ei haluta käyttää keinotekoisia lannoitteita ja torjunta-aineita. Lisäksi halutaan säästää ja suosia uusiutuvaa energiaa. Luonnonmukainen viljely on omavaraista ja tasapainoista maataloutta, joka perustuu paikallisiin luonnonvaroihin ja jossa viljelytoimet sopeutetaan vallitseviin luonnonoloihin. Luomu on siis luonnollista!

 

Käytä omaa maalaisjärkeäsi kun arvioit onko luonnollinen luomuruoka terveellisempää

Kun luomu tuotetaan oikeasti noudattaen luomuviljelyn ja luomutuotannon periaatteita, niin on selvää, että lopputulos on parempi ja terveellisempi kuin keinotekoinen. Näin ollen luomu- tuotteiden tulisi sisältää jo maalaisjärjelläkin ajateltuna enemmän antioksidantteja, vitamiineja ja kivennäisaineita ja hivenaineita sekä maistua luonnolliselta!

Tiesitkö, että Maa- ja metsätalousministeriön tavoitteena on kasvattaa valtakunnallista luomualaa 20 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Tämä jos mikä kertoo, että luomulla on kysyntää ja tulevaisuutta!

Luettu 4805 kertaa